Idolini: Stephen Fry /R

Idolisarja on viimeistä vaille valmis! Oikeastaan viimeisin täydellisen fanituksen kohteistani on Stephen Fry: brittiläinen, 1957 syntynyt sanasieppo, näyttelijä, ohjaaja, kirjailija ja tietotekniikkaintoilija. Joku minua viehättää briteissä. Ensin Freddie, ja seuraava yhtä iso ihastus oli Fry.

Klikkaamalla kuvaa pääset lähteeseen.

Olin aiemmin ihaillut Hugh Laurieta, jonka kanssa Fry muodosti 1980-, ja -90-luvuilla yhden brittitelevision hauskimmista parivaljakoista. (Meillä oli Sannan kanssa kämppiksinä asuessamme kylpyhuoneessa mm. kontaktimuovilla kosteudelta suojattu Hugh Laurien kuva.) Jossain vaiheessa ymmärsin katsoa tuorein silmin samoja ohjelmia, ja huomasin viimein myös Fry:n upeuden.

Minulla oli syys-talvella 2010 joidenkin kuukausien ajan AIKA PAHA kausi, jolloin katsoin maanisesti kaikki jaksot ainakin sarjoista Black Adder 2,3 ja 4, A Bit Of Fry And Laurie, Jeeves And Wooster, Kingdom, Stephen Fry In America, ja QI. Luin 4 hänen kirjoistaan. Katsoin pari elokuvaa, joissa Fry näyttelee (toinen niistä oli Wilde, tarvitseeko minun edes lähteä tarkentamaan? Stephen Fry jo yksinään olisi riittänyt, mutta aiheena Oscar Wilden elämä, ja Fryn vastanäyttelijänä Jude Law? Huh! *lähes pyörtyy*). Aloin seuraamaan Fryn Twitter-päivityksiä, lukemaan hänen blogiaan ja katsoin kaikki Fryn juontamat ja tekemät dokumentit, jotka löysin. Kirjoitin ja lähetin jopa fanikirjeen, ensimmäisen elämässäni.

Nyt kaikista maanisin vaihe on väistynyt, eikä minun tarvitse päivittäin käydä googlaamassa lisää vanhoja brittisarjoja tai pilotteja, joissa Fry on vilahtanut. Ihan hyvä, ehtii tuumailla elämässä muutakin.

Stephen Fry on myös tutustuttanut minut vaikka kuinka moneen eri asiaan ja henkilöön suosituksillaan ja dokumentinaiheillaan, ikuisella uteliaisuudellaan, ja triviatiedon aarreaitallaan, eli Quite Interesting -visailuohjelmallaan.

Tähän loppuun ihana nuori Stephen lukee teille iltasadun.

/R

Translation: Stephen Fry, how I do admire you. Cannot convey my thoughts about you without sounding utterly embarrassing.

Idolini: Freddie Mercury /R

Michael Jacksonia seurannut idolini ja palvonnan kohteeni oli (ja on) Queenin laulaja, älytön rockjumala Freddie Mercury (1946-1991). Herramunjee, mikä mies!

Kuva Googlen kuvahaun avulla, klikkaamalla pääset lähteeseen.

Pienempänä pelkäsin jollain syvällä, unenomaisella tajunnan tasolla Queeniä, koska olin Freddien kuoleman aikoihin nähnyt televisiosta I'm Going Slightly Mad -musiikkivideon, ja siinä esiintyvä gorilla jäi kummittelemaan pikkutytön mieleen vielä vuosiksi. Yläasteella tajusin vihdoin kuunnella bändiä uudestaan, kun isä osti Platinum Collectionin, eli levyt Greatest Hits I, II ja III kaikki samassa paketissa.

Olin myyty ennen kuin ensimmäinen levy ehti edes soida loppuun. Joskus joku vaan kolahtaa niin, että taju meinaa mennä. Kokoelmalevyn mukana tuli kansilehtinen, jossa oli vangitsevia kuvia eri vuosilta, ja olin täysin lumoutunut ja rikki siitä, että Freddie oli jo ehtinyt kuolla ennenkuin löysin Queenin musiikin. Minulle ei annettu mahdollisuuttakaan tavata suurinta idoliani. (Yläasteelaisen mielessä tämä saa tietysti maailmaa suuremmat mitat, ja muutaman kerran olen tirauttanut katkeran kyyneleen tässä yhteydessä taas siksi, että synnyin väärään aikaan.)

Freddien kuvia tulostelin netistä itselleni kansioon, leikkasin lehdistä kaiken aiheesta, ostin kaikki studiolevyt ja lainasin kirjastosta kaiken, minkä keksin, mihin Queen liittyi. Harjoittelin kaverini kanssa brittienglantia ja Freddien suhuässää, kutsuttiin kaikki toisiamme darlingeiksi ja oltiin aika camp.

Kuva Googlen kuvahaun avulla, klikkaamalla pääset lähteeseen.

Freddie muodostui päässäni upeasta ihmisestä täydelliseksi tavoittelunarvoiseksi olemisen tilaksi. Halusin olla yhtä villi, cool, pönttö, viettelevä, komea, kaunis, laiha, vapautunut biisintekijä, hyvä muusikko, homo, mies, isohampainen, ja halusin, että minulla olisi Freddien lauluääni. Halusin alkaa tupakoida. Halusin olla drama-queen. Halusin joskus elämässäni laulattaa täyttä stadionia. Ja miksei minulle kasvanut viiksiä??

Kanssani on varmasti todella ärsyttävää kuunnella mitään Queenin tuotantoa, sillä jos olen kuullut kappaleen, todennäköisesti osaan sen ulkoa. Se taas tarkoittaa, että koko kappaleen, tai jopa levyn ajan muiden kuuntelijoiden elämystä häiritsee Ringa-filtteri, joka piipittää kaikki säkeet sanasta sanaan ja taukojen aikana pyytelee anteeksi sitä, ettei voi hillitä itseään. Karaokessa tästä on vaan hyötyä, koska voi keskittyä esiintymiseen täysillä kun ei tarvitse tarkistella sanoja jatkuvasti.


Joka tapauksessa Freddie ja Queen ovat muodostaneet yhdessä sen ajan MTV:n ja Michael Jacksonin kanssa oikeastaan kokonaan musiikillisen pohjani. Kaikki tulevat mieltymykseni tulen todennäköisesti suhteuttamaan etenkin Queeniin, mutta myös noihin muihin. Enkä usko, että yksikään bändi tulee minussa koskaan enää aiheuttamaan samanlaista niin äärettömän syvää rakkautta ja ihastusta kuin Queen.

Taidankin kuunnella pari levyä ja laulaa lujaa mukana, nyt kun tunnelmaan päästiin.

/R

Translation: Freddie Mercury, love of my life. Meant and still means a huge lot to me. My knees tend to go wobbly for a man with a singing voice bigger than the world and a set of teeth to match. <3

Idolini: Michael Jackson /R

Ajattelin tehdä muutaman viikottaisen postauksen minulle tärkeistä julkisuuden henkilöistä.

Minulle idoli tarkoittaa juuri sitä, että henkilöön kiteytyy jollain tavalla joku ihailtava ja tärkeä ominaisuus, ja että haluaisin itsekin olla vastaavasti ihailtava ja tärkeä. Parasta ihailu on silloin, kun se inspiroi toimimaan itse samoin. Raastavinta vastaavasti silloin, kun elämästä uhkaa lähteä mielekkyys, kun ei koskaan voi olla yhtä hyvä. Onneksi suhtautuminen on ihailijan omalla vastuulla, ja siihen voi itse vaikuttaa, jahka pahin epätoivo väistyy. (Kokemusta on…)

Kuva Googlen haulla. Klikkaamalla pääsee lähteeseen.

Aloitan sarjan kirjoittamalla ensimmäisestä idolista, jonka muistan merkinneen minulle paljon, eli Michael Jacksonista. Pidin ala-asteella, toisella luokalla esitelmänkin Jacksonista, ja osasin vielä vuosia sen jälkeen ulkoa kaikki perheen vesojen nimet. Randyt, Titot ja LaToyat sun muut.

Kuuntelin intohimoisesti Dangerous-levyä, ja History-kokoelmaa, katsoin MTV:ltä ja VHS:ltä musiikkivideoita, luin Suosikista kaikki mahdolliset Jacksoniin liittyvät jutut, taisin myös nauhottaa Moonwalkerin videolle, kun se tuli kerran televisiosta. Huoneessani oli asiaankuuluva julkka, ja mielestäni Jackson oli kaunein ihminen, paras laulaja ja kekseliäin tanssija ikinä.

Fanitukseni on jatkunut tähän päivään saakka vaihtelevan intensiivisesti. Olin täysin murtunut kuullessani uutiset Jacksonin kuolemasta. Oli todella vaikeaa uskoa, ettei yksi suurimmista vaikutteistani ollut enää elossa. Sitten alkoi olla yhtä uskomatonta se, että on elänyt kuitenkin niinkin pitkään samassa maailmassa niin mielettömän ihmisen kanssa.

Taisin vähän kyyneltää katsoessani This Is It -dokumenttia Jacksonin viimeisistä päivistä. Kaikki langat olivat viimeiseksi aina hänen omassa kädessään, ja kaikki soitettiin ja tanssittiin aina piirulleen vision mukaan. Ikävämpi tyyppi voisi saada tuollaisesta todella ikävän työilmapiirin aikaan, mutta Jackson vaikutti niin lempeältä ja ammattimaiselta ja mukavalta, että täytyisi olla raivohullu idiootti, jos ei haluaisi tehdä juuri niinkuin pyydetään. Ja miten hyvä laulaja ja tanssija Jackson oli vielä viime päivinään!

Ihastus ei ole koskaan varsinaisesti kadonnut, vaikka mietteisiin mahtuu toisinaan muutakin. Sydämessäni tulee todennäköisesti aina olemaan paikka Michaelille.

/R

Translation: My first idol as a kid. And I guess my whole life through. What a guy! What a talent! I miss him.

EDIT: Tekstiin korjattu dokkarin nimi This Is It, oli mennyt Strokesin Is This It:in kanssa sekaisin...