17. marraskuuta 2012

N4EB Record out NOW /R

Hei jengi!

Muistatteko kun kirjoitin viimeksi ihanan Ninnin ihanasta Ninni Forever Bandista? No nyt se on mennyt julkaisemaan levynkin! (Sami Sänpäkkilän ja Ville Pirisen uuden Äänetön levy-yhtiön apuvoimin.) Tallin ensimmäinen julkaisu on juurikin tämä Ninnin levy, ja voin JUST TÄYSIN PUOLUEETTOMASTI JA EN AINAKAAN JÄÄVIYDEN RAJAA HIPOEN suositella että kaikki

A. kuuntelevat levyä,
B. ostavat sen itselleen ja joululahjaksi kaikille tutuille,
C. käyvät tykkäämässä facebookissa ja
D. lähtevät sankoin joukoin Ninnin keikalle.

Linkkejä vilisevän tekstin seuraksi ihana video, johon pääsee kuvaa kliketiklikkaamalla.
/R

Translation: Oh not much, just that NINNI FOREVER BAND HAS JUST RELEASED THEIR FIRST ALBUM!!! Listen, BUY, and fall in love! And see the video above. I <3 N4EB


5. marraskuuta 2012

Iloa elämään HETI /R

Jos haluaa saada itselleen paremman mielen, ratkaisu on käydä ostamassa itselleen Dymo-kirjoituslaite. Minun oli tarkoitus ostaa sellainen jo lukiossa, mutta se jäi ajatuksen asteelle. Vihdoin tässä joku aika sitten päätin painokkaasti, että NYT! Mutta samoihin aikoihin Eeva Kolu kirjoitti oman kohokirjainhehkutuksensa, enkä sitten kehdannut hommata tätä vekotinta. Sitten totesin tänään, että joka tapauksessa nostan esiin tuon tekstin, ja kirjoitan selittelypohjustuksen, joten miksen yhtä hyvin toteuttaisi pienen mittakaavan haavetta heti. (Nyt en edes löydä linkitettäväksi sitä toista postausta, joten ihan sama! Annan siis itselleni luvan fiilistellä aivan vapaasti.)

Kirjoitin jo pari runoa, työtodistuskansioni näyttää säväyttävän pro:lta jne. En laita silti kuin yhden kuvan, koska se kiteyttää täydellisesti tämänhetkisen mielentilani, ja tämän vempaimen hauskuuden.


/R

Translation: Seriously the most fun to be had home alone is with this little gadget. Just wish I had a dog so I could tag it.

22. lokakuuta 2012

Vuh! /R

Koska oli kerran kissakuvapostaus, pitää koirillekin suoda vastaava hetki parrasvaloissa. Ne on niin parhaita ja pöntöimpiä! <3

Satunnainen tuttavuus Malminkartanon jätemäellä.
Maailman paras Kerttu, nykyään helsinkiläistynyt New Yorkinystäväni.
Ei sulla ole lupaa olla noin pieni ja sydäntäsärkevä hauvavauva???!!!! Moby on aiemmin esitelty täällä.
Hungry much?
Joku päivä mullakin on aikaa hoitaa omaa koiraa! <3 Sitten joskus.

- R

Translation: Dogs are the silliest and best of living creatures.

14. lokakuuta 2012

Kirjoitusblokki - viimeaikaisesta elämästä tiristetyt vinkit /R

Olen kuvitellut eläväni sellaista hiljaiselämää, ettei siitä paljon blogiin kirjoitella. Kalenterin lähempi tutkiskelu kuitenkin puhuu toisin, sillä olen käynyt töiden ohella

- paljon syömässä (Helsingin lounassushibuffet-vinkit olisi ihan hyvä postaus)

- hirveästi kirppareilla ja vintagekaupoissa (siitä saisi vaikka kuinka monen postauksen verran materiaalia!)

- hyvässä näyttelyssä (no sehän oli Ville Anderssonin I’M A WOUND AND A SWORD, A VICTIM AND AN EXECUTIONER. I AM YOUR MIRROR. Helsinki Contemporaryssä. Aivan mahtavia töitä, vahva ilme ja tunnelma.)

- katsomassa leffaa (Moonrise Kingdom, josta esimerkiksi hjartesmil on tehnyt kattavan kuvapostauksen, oli maailman symppiksin ja hyväntuulisin ja ihanimman näköinen elokuva. Kiitos Wes Anderson, taas.)

- juomassa olutta (esimerkiksi keikoilla tai stand-upia katsoen, olisi ainakin kilometrin mittaisen jutun aihe kaikki kivat paikat)

- ostellut musakamoja sooloprojektiani varten (laitehiplailu kuvineen on aina parasta viihdettä)

yms. Eli syyt paljastuvat omien silmieni edessä: en ole kirjoittanut, koska en ole kirjoittanut. Yritän tässä kaiken lomassa vähän parantaa tapojani, ja ainakin kantaa kameraa mukanani joka paikkaan. Se tuntuu olevan kirjoitusinnolleni kynnyskysymys.

Loppuun laitan vielä vähän kuunneltavaa aktiivisempaa kirjoituskautta odotellessa! Eipä muuta!

The Hearing - Promo 2012

- R

Translation: Finding it hard to find out that the reason I've not been writing is just that I haven't been writing. I thought that none of the things I've done is that interesting or worth mentioning but turns out they could be and in fact are! I'll bear that in mind for the future. Above there is something to listen to while waiting for more inspired writing :)

20. syyskuuta 2012

Monsters Of Pop! /R

Tänään alkaapi mahtava festari Tampereella, Telakalla ja Klubilla. Meikäkin on päässyt sinne soittelemaan, mun vuoroni on heti tänään Telakan yläkerrassa klo 20:00-20:45. Tulkaa ihmeessä, kaikki kynnelle kykenevät! Alla pieni mainostusvideo, linkki vie Vimeoon.


Translation: I'm playing at Monsters Of Pop festival in Tampere today. Showtime at Telakka is 8pm. Be there if you dare!

17. syyskuuta 2012

I Was A Teenage Satan Worshipper - There /R


 Koska en ollut tästä levystä vielä mitään maininnut, nyt olisi oiva aika. Pidän niin hirmuisen paljon siitä suunnasta, mihin yhtyeen soundi on kehittynyt. Tässä on menty laatu edellä, eikä kompromissien puute tarkoita itsepäistä lattianharjausta tai atonaalista kirkumista, vaan aivan timanttisen kovaa poplevyä. Täällä rumban sivuilla pääset muuten vielä keskiviikkoon asti kuuntelemaan levyn kokonaisuudessaan. Julkaisupäivä oli perjantaina, joten levyä saa jo kaupastakin, esim. täältä ja täältä. Keikallakin bändi on, mutta editoin iltapäivällä päivämäärät tähän postaukseen kun nyt en ole niistä vielä ihan varma.


Kuunnelkaa! Tykätkää! Tulkaa keikalle! Ostakaa levy! Tää on niin hyvää musiikkia!

- R

Translation: Hadn't yet said anything about this masterpiece so I thought I'd better. The band has evolved so much and I really like the result.
Here on Rumba you can stream the album until wednesday. The release was last friday, so you can also buy the CD from places like here and here..

10. syyskuuta 2012

Materialisti nostaa käden ylös HEP! /R

Näin hieno se on yksinään!!
No täällähän sitä viuhdotaan. Kaapit pursuavat tosi kivoja vaatteita, kenkiä, laukkuja, ihania vanhoja kirjoja, peltipurkkeija ja pientä sälää, mitä voi joskus tarvita. Ja mitäkö tänään tein? No kävin tietysti kirppiksellä ostamassa ihania laadukkaita asioita niin kauheen halvalla. Vaate, laukku, kengät ja peltinen teepurnukka saivat uuden kodin. Ainakaan niille ei tule orpo olo kaikkien kavereidensa vieressä hyllyilläni. Vähän kuin adoptoisi koko sisaruskatraan. Ja vanhemmat kanssa.

Siellä ne ovat sulassa sekamelskassa, paperit, peltipurkit ja kamerat...
En ole vielä sisäistänyt yhteyttä tiettyjen asioiden A. ja B. välillä. A. tässä tapauksessa on se, että ostan kuitenkin kuukauden aikana ehkä 3-10 vaatetta/tavaraa. Kirpparilta pääsääntöisesti, mutta tavaraa se kuitenkin on. B. taas on se 1-3 kertaa vuodessa tapahtuva ymmärryksen hetki, jolloin huomaan, etten ole käyttänyt hamstraamiani ihania asioita ainakaan vuoteen, ehkä kahteen tai kolmeen. Silloin yleensä käyn läpi kaikki vaatteeni ja jätesäkillisen joko heitän uffille, myyn kirpputorilla eteenpäin tai kutsun kaverit tonkijaisiin.

Pelkästään hattuhylly ansaitsisi omat penkojaisensa
Sitä haluaisi pärjätä niin vähällä ja elellä elegantin riisutuin maallisin mammonin tarvitsematta sen enempää. Ostaa aina uuden vasta jos vanhaa ei enää saa korjattua. Miksi mielen pitää olla niin kirotun koristeellinen ja turhamainen? Miksi tuttu tavara kyllästyttää? Miksi tällaisen ylellisyyden, sen että on varaa ostaa tavaraa vain seisomaan tarpeettomana, ottaa itsestäänselvyytenä? Miksi pitää pyrkimällä pyrkiä järkevään kulutuskäyttäytymiseen? Miksi se ei ikinä onnistu yrityksistä huolimatta?  Miksi kuitenkaan ei saa koskaan heitettyä kaikkea sitä tavaraa pois, mikä on oikeasti ylimääräistä?

Ketä oikein huijaan? "Askartelukaappi"....
Harjoitukset jatkuvat.

/R

Translation: First world problems with too much stuff. I'm beginning to think this is how those poor people on those awful hoarding-intervention programs get started....