3. huhtikuuta 2012

Ensimmäinen blogikirjoitus / Sanna


Yleisesti ottaen ajattelen asioiden tekemistä enemmän kuin teen mitään. Suunnitellessani jotain uutta ja mahtavaa tiedän jo valmiiksi, etten luultavasti tule saamaan mitään aikaan, ja se on oikeastaan aika turvallista.

Olen viime vuosien aikana ajatellut salaa blogin perustamista. Olisikohan sen kirjoittaminen hauskaa ja osaisinkohan, jaksaisinkohan ja pystyisinköhän siihen? Olen samalla lykännyt toteutusta tietäen, että huomiselle siirtäminen on vain pelkurimaisempi tapa olla ikinä aloittamatta. Sitä paitsi jos kirjoittaisin jotain julkisesti nettiin, niin kaikkihan näkisivät sen! Mitä jos joku ei tykkääkään?

Tänään töiden jälkeen päätin kuitenkin ottaa härkää sarvista, itseäni niskasta ja pyytää kaverin apuun, ja kas, illalla meillä oli blogi. Suurin este tielläni blogiuralle on nimittäin ollut kuvittaminen; pelkkä teksti on tylsää ja vaikka nautinkin kameran takana olemisesta, en jaksa olla oman elämäni Michelangelo vaan keskittyisin tässä kontekstissa mieluiten vain kirjoittamiseen. Nyt sitten viimein tajusin, ettei kaikkea aina tarvitse tehdä renessanssineron tavoin yksin, vaan hätiin voi pyytää valokuvausta inothimoisesti harrastavan ystävän! Yhdistimme kekseliäästi nimiemme alkukirjaimet kuten Riiheläinen ja Hernesniemi konsanaan, ja näin syntyi S+R. (Tajusimme sentään kääntää R kirjaimen jälkimmäiseksi liiallista yhtäläisyyttä välttääksemme...) Teemme kumpikin itsenäisiä postauksia blogiin, mutta minun painopisteenäni on teksti ja Ringalla kuvat. Tadaa, näin syntyy kahden ihmisen voimin tasapainoinen blogi!

Toinen renessanssinero tasapainossa.
Tämä blogi ei ole tarkkaan rajattu kokkaus/vaate/koira/mikälie blogi, vaan toimii meidän molempien kuvallisena ja kirjallisena kaatopaikkana olennaisille ja vähemmän olennaisille huomioille isoista ja pienistä asioista elämässä. Jos sen haluaisi laatikkoon pistää, lukisi kannessa varmaan Lifestyle, mutta itse karsastan lokeroimista lokeroimisen takia.

Voisin vielä pitkän avauspostauksen lopuksi sanoa muutaman sanan meistä noin esittelyluontoisesti. Soitamme molemmat yhtyeessä nimeltä Pintandwefall, lisäksi minä opiskelen Helsingin yliopistossa (älkää kysykö mitä, en ole ihan varma vielä), meillä on molemmilla vaatetusalan tutkinto, ja Ringa on musiikin yleisnero ja toivottavasti tuleva TaiKin (tai siis Aalto-yliopiston...) tai Metropolian opiskelija. Lisää seuraa!

Hyvä tästä tulee!

/S

3 kommenttia:

  1. I'm looking forward to your catharses, your creations, and your discoveries, whether they are mundane or masterpieces.

    VastaaPoista
  2. Great to hear! At least for now I'll post in finnish though, but pictures are an universal medium for those who don't understand finnish, the language of the masses :) /S

    VastaaPoista
  3. Teidän yhtyeen megasuperfanina myös teidän muut tekemiset kiinnostaa, joten tätä tulee ihan varmasti seurattua. Hieno homma, antakaa palaa vaan!

    VastaaPoista