21. toukokuuta 2012

Kamerani, osa 1 /R

Mainitsinkin taannoin, että aion esitellä kamerani tarkemmin.

Kuvaan enemmän filmille, kuin digitaalisena. Näissä viikottaisissa postauksissa esittelen kuvauskalustoani, ja ensimmäisenä valokeilaan astuu Holgani.

Kuva napattu Pasi Viitasen kuvaamasta Pintandwefallin musiikkivideosta Paranoid-kappaleelle
Ostin kamerani lomographyn sivuilta, ja kuvasin sillä innokkaasti n. vuoden. Viime aikoina tämä lelu on jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta kesällä voisin taas vähän ryhdistäytyä. Holga on miellyttävän helppokäyttöinen vähäisine säätömahdollisuuksineen. Kiinteä salamavalo helpottaa kuvien ottamista sekä talvella, että sisätiloissa.

Värillisellä salamalla saa diskoefektin ilman photoshoppia
Tarkennus on hyvä muista kameraa kuin kameraa käsiteltäessä
Salamavaloa käytettäessä ei niin haittaa, jos suljinaika on aivan liian pitkä
Värillisen salaman voi kääntää kahden värin puoliväliin
Myös kannattaa suoristaa horisontti ennenkuin painaa laukaisinta
Jos joku mielii ostaa kameraa, voin kuumana vinkkinä suositella myös Ebay:tä, sieltä saa lomographyn kameroita aika paljon halvemmalla.

Jatkoa seuraa, kameroita on tosiaan muutama..

/R

Translation: My first of weekly camera posts! Introducing my Holga.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti