Väittelytaidon tärkeydestä vol. 2 /S

Ringa kirjoitti viime viikolla väittelytaidon tärkeydestä, ja olen itse ajatellut samaa asiaa, ja itse asiassa laajemminkin puhetaitoa viime aikoina. Mielestäni on melko lailla typerää, ja silti niin kuvaavaa, että Suomessa ei opeteta lainkaan väittelyä, julkista puhumista tai esitelmän pitoa peruskoulussa, eikä oikeastaan ainakaan oman kokemukseni mukaan lukiossakaan. Tämä on asia, jossa anglo-amerikkalaisessa koulujärjestelmässä ollaan meitä valtavasti edellä, ja jos pisa-tutkimuksissa tarkkailtaisiin muiden taitojen lisäksi suullista ilmaisua, emme varmasti olisi yhtä vahvoilla.

Puhuminen on vaikeaa. Tai siis kyllähän jokainen saa suustaan sanoja suollettua, mutta argumentointi ja selkeä oman mielipiteen esille tuominen voi olla monille vaikeampaa suullisesti kuin kirjallisesti ilmaistuna. Opetuksen puute, ja koko aiheen täydellinen ohittaminen koulujärjestelmässä näkyy yhteiskunnassamme. Hyviä julkisia puhujia on oikeasti vähän. Vaalikeskustelujen seuraaminen on yleensä tuskallista puuhaa ei pelkästään siksi, että asia hukkuu politiikkaan, vaan myös siksi, ettei kukaan osaa ilmaista itseään järkevästi ja eri osapuolet puhuvat samoista asioista eri sanoilla ja eri asioista samoilla sanoilla, eikä kukaan todella vastaa toisilleen. Kokemukseni mukaan yliopistolla hyvät luennoitsijat ovat harvassa, ja monen puheesta ei yksinkertaisesti ymmärrä yhtään, missä nyt mennään.

Jos julkinen puhuminen on vaikeaa, niin väittely -- se se vasta pirun hankalaa onkin! Siksi niillä siellä Ameriikoissa on kaiken maailman väittelykerhoja. Siellä opetellaan väittelemään. Se, että tietää olevansa jotain mieltä, ei tarkoita, että osaa sen ilmaista siten, että kuulijat todella ymmärtävät. Lisäksi pitäisi pystyä reagoimaan vastapuolen väitteisiin ja yrittää todella ymmärtää myös hänen kantaansa. Ja samalla miettiä, mitä ja miten itse sanoo seuraavaksi.

"Ää. tota, mm, niinku, siis, öööö... Tavallaan niinku sillee et sit... Tai emmä osaa selittää" Kuulostaako tutulta? Suomalaisessa koulujärjestelmässä arvostetaan luku- kirjoitus- ja laskutaitoa, ja ollaan unohdettu täysin vuorovaikutustaitojen tärkeys elämässä pärjäämisen kannalta. Ne ovat nimittäin melkoisen oleellisia taitoja. Ja ihan samoin kuin se, että osaa piirtää kynällä kirjaimia paperille ja ehkä jopa muodostaa niistä lauseita, ei tarkoita että osaisi kirjoittaa, ei pelkkä sanojen vokalisoiminen ole yhtä kuin taito puhua. Puhetaitoa pitäisi opettaa koulussa siinä missä kirjoitustaitoakin. Puhumaan opitaan puhumalla ja saamalla siitä palautetta. Se, että oppilaat pitävät pari hassua esitelmää vuodessa ja saavat niistä jonkun numeron, ei johda oppimiseen, ja ilman palautetta ja selkeää ohjausta he tuskin tekevät mitään erilailla tai paremmin seuraavassa esitelmässään. Julkinen puhuminen on sitä paitsi useimmille ihmisille todella jännittävää ja ahdistavaa, ja luultavasti kannustavassa ilmapiirissä tehdyt toistetut puheharjoitukset voisivat lievittää esiintymispelkoa.

Jos minä saisin päättää, niin peruskoulussa olisi pakollisena aineena tai pakollisena osana äidinkielen opetusta ilmaisutaitoa, ja yläasteella myös väittelyä. Hyvä itseilmaisu ei ole pelkästään luontaisesti hyvien puhujien etuoikeus, vaan taito, jota voi ja kannattaa opetella.