24. toukokuuta 2012

Master Chef /R

No en todellakaan ole! Tykkään laittaa ruokia, joita ei tarvitse laittaa. Siis salaatteja, smoothieita, uunijuureksia yms. Eli osaan pilkkoa, pieniä ja viipaloida. Pieni paistaminen, keitossa lilluttaminen tai marinadissa käyttäminen ei ole vaikeaa, mutta kohottamiseen ja hikoiluttamiseen minusta ei ole. Höyryttäminenkään ei onnistu ilman äidin höyryuunia, sen verran käsi olen.

Tänään serkkuni tuli meille lunastamaan syntymäpäivälahjansa, eli NELJÄN ruokalajin aterian. Valitsin helpot ruoat välttääkseni liian stressin. Otin kuvia, ja ajattelin tehdä tästä ihan pienen jutun, mutta neljästä ruokalajista tulee aika monta kuvaa, ja neljä ohjettakin on aika paljon, joten tulikin aika pitkä juttu. Here goes!

Alkupala 1. Smoothie
Kuvasta näkyy, että tämä oli oikeastaan viiden ruokalajin ateria, sillä tässä alkupalassa oli kaksi osuutta.
Tähän käy mitkä vaan hedelmät ja vihannekset. Itse valkkasin vesimelonia, päärynää, avokadoa ja vähän selleriä ja sitruunamelissaa. 
Käytin minivesimelonista 1/4, eli ehkä reilu 300g
Ja yhden kokonaisen päärynän.
En näe järkeä poistaa päärynästä siemeniä, kun ne kerran ovat noin minimaaliset..
Vesimelonista sensijaan on pakko poistaa siemenet, ne maistuvat ikävältä.
Ihanan pehmeä ja kypsä ja mehukas tällä kertaa! Aina ei valinta mene nappiin...
Olisi voinut syödä jo tällaisenaan, nam!
Ihanin maku ikinä. Laitan tänne joskus aivan taivaallisen jäätelöherkun ohjeen, missä on sitruunamelissaa.
Surraan ensin kaikki, mitkä blenderin on vaikea saada pieneksi, tällä kertaa melissan ja sellerin.
Sitten vaan loput hedelmäpalat sekaan. Ohensin sekahedelmämehulla. Siitä olisi voinut tehdä vähän nestemäisempää, mutta ihan hyvää se oli noinkin.

Alkupala 2. Mozzarellaa ja tomaattia


Helpoin ruoka ikinä! Tällaisella lounaalla (no okei vähän isommalla annoksella) selvittiin kerran Saksassa jonnekin kahteen asti yöllä huomaamattamme. Tai huomattiin nälkä joskus puolenyön aikaan, ja kahden aikaan löydettiin tavaroistamme kämänen tonnikalakolmiovoileipä, joka sitten jaettiin, että selvittiin aamiaiseen asti.

1 tomaatti per 1 mozzarellapallo
Yhtä monta basilikanlehteä, kuin viipaleita
Ja jonoon! Ohuet viirut balsamicoa ja oliiviöljyä, sekä krunts krunts krunts suolaa ja pippuria.
Vakiojuttujani salaateissa on laittaa oliiviöljyä, balsamicoa, myllysuolaa ja -pippuria. Saatan toisinaan olla villi, ja vaihtaa balsamicon sitruunamehuun. Tai laittaa jopa molempia. Hui!

3. Pääruoka. Marinoitua ja paistettua munakoisoa, sekä paistettua halloumia.


Pelkäsin, että tästä ruoasta tulee liian suolaista, koska halloumi on jo itsessään todella suolaista, ja tykkäänkin siitä niin. Liika olisi kuitenkin ollut liikaa, mutta munakoisosta tuli tällä marinadilla jopa vähän makeahkoa. Todella hyvä kombo, ja toimisivat kumpainenkin kyllä erikseenkin.

Käytin yhdestä keskikokoisesta munakoisosta puolet vähän vajaa sentin slaisseiksi viipaloituna.
Oliiviöljyä hulaus (äiti vihaa noita hyppysellinen sitä veitsenkärjellinen tätä, niin sanotaan nyt että 3rkl)
Saman verran balsamicoa
Hyvä määrä suolaa (ehkä 1 maltillinen teelusikallinen)
Saman verran pippuria
Sekaisin niin ettei öljy ja balsamico erotu pahasti
Käytetään viipaleiden molemmat puolet marinadissa, sekoitetaan väleissä, koska öljy ja balsamico tahtovat erilleen.
Ja noin. Annoin olla n. tunnin jääkaapissa, koska serkkuni oli myöhässä.
Sitten vaan pannuun ja lautaselle. Paistoin ensin munakoisot ja sitten halloumit.
Ai että tuo oli kyllä hyvää.

4. Jälkiruoka. Sitruunasorbettia ja tummaa suklaata


Tämä on kyllä vielä helpompi ohje, kuin mozzarelloissa ja tomaateissa: Osta Lidlistä sorbettipaketti ja jotain tummaa suklaata. Lusikoi tarjolle astiaan ja syö.

Maha oli jo ihan täynnä mutta nyt kun näitä kuvia katselee, tulee taas nälkä. Onneksi ostettiin yhdet Euroviisujenkatseluoluet ja sipsiä. Hyvää ruokahalua!

/R

Translation: Man that was good. Four courses (or maybe five?) of excellence.

4 kommenttia:

  1. HYVÄ JUTTU NOI KUVAT RESEPTEJÄ SELVENTÄMÄSSÄ. Hulauskin suht ymmärrettävissä...
    Jos tokenen tästä ruokailukuntoon, saatan kokeilla. (viikko sitten katosi ääni. menin lekuriin hakemaan vain yskänlääkettä, sain viisi reseptiä keuhkonputkentulehduksesta nenäsumutteisiin ja siihen yskänlääkkeeseen... Äitiä vähän väsyttää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kuvat piti olla :) No oho! Lepoa ja troppia, nesteitä ja hyviä leffoja, eikö ne aina sillä mene ohi? /R

      Poista
  2. Ei nyt mitään sen kummempaa, mutta tuo "sen verran käsi olen" nauratti kyllä :D Hauskasti kirjoitat :) Ja kyllähän noita todellakin olisi maistanut, mmm-mmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitti! :D Suosittelen etenkin munakoisoa ja halloumia, siitä taisi nyt kertaheitolla tulla mun lemppari. Ajattelin kokeilla, kuinka ne toimivat aamupalalla leivän tai kananmunan seurana.

      Poista