16. toukokuuta 2012

Väärinpäin /R

Kumpi näistä käsistä on sitten se päällimmäinen?
Miten voikin olla toiselle päivänselvää yksi asia, ja toiselle täysin päinvastainen? On asioita, jotka voi tehdä monella tavalla, ja tottakai se oma tuntuu kaikista loogisimmalta ja luontevimmalta. Miksi kukaan edes tekisi eri tavalla?


Esimerkiksi käsien puuskaanlaittamiset tai ristimiset. Mutta yksi asia, jota en voi käsittää, on kengännauhojen pujottaminen ihan väärinpäin. Jos ei kyse ole ulkonäöllisestä erikoistavasta, en ymmärrä, miten mikään tapa olisi helpompi pujottaa, kuin millä minä sen teen.

Vasemmalla selkeästi väärä tapa, ja oikealla korjattu pujotus.
Ostin eilen alennuksesta kengät, ja sekosin jo kaupassa näihin nyöreihin. En ole koskaan edes tullut ajatelleeksi, että on useampi kuin yksi peruspujotustapa. Tämä toinen sattuu vaan olemaan ihan kehno!! Löysäämiseen tarvitsee kaksi kättä, ja naruja vedetään ihan hölmösti ristiin ulkokautta, mutta silti hämäävästi vähän sisäkautta. Tunsin oloni kyllä ihan tarhaikäiseksi. 20 vuotta kengänsolmimiskokemusta haihtui samantien ilmaan.


Onneksi narut on helppo reitittää uudestaan. Halusin vaan avautua maailman pienimmästä asiasta, kun eihän tuossa nyt ole mitään järkeä!! Tarvitsen selkeästi tarralenkkarit...

/R

Translation: The laces in my new shoes were somehow backwards. Didn't know that was even possible so I wanted to make it into a big deal. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti