Erään lompakon tarina /R

Raatohan se.

Minulla oli taannoin maailman hienoin korttikotelo/lompakko. Löysin sen kerran kirpputorilta, ja ajattelin, ettei viisi euroa ole kauhean paha hinta niin ihanasta esineestä. Se oli ilmeisesti nukkekodin tavaroita, pienenpieni attaseasalkku, joka sattui juuri sopivasti olemaan muutaman luottokortin kokoinen. Siinä oli pienenpienet lukotkin, jotka sai ponkauttamalla auki, ihan kuin oikeassa salkussa. Pieni tasku, johon sain kolikon, plektran tai setelin säilöön. Kaikinpuolin siis ihana ja erikoinen lompakko, ja tulin joka kerta hyvälle tuulelle napsauttaessani lukot auki.

No. Sitten tänä juhannuksena kävikin klassiset, ja lompakko hukkui. Esittelin sitä sukulaisilleni perjantaina aamupäivällä, ja lauantaina iltapäivällä toisessa kaupungissa tajusin, että se ei ole laukussa, ei autossa, eikä tavaroissa. Säilytin siellä siis kaikkia olennaisia korttejani, joten hukassa oli nyt Visa Electron, ajokortti, opiskelijakortti, parit leffaliput ja pääkaupunkiseudun matkakortti. Lisäksi vielä 7€ käteistä ja yksi plektra, mutta ne ovat pieniä menetyksiä.

Pilallehan juhannus siitä meni. Harmittelin sekä kauheaa vaivaa uusien korttien hankkimisesta, että pienenpientä lukollista attaseasalkkua.

Tarinaan tuli onneksi yllättävä ja hieno käänne. Sunnuntaina ennen klo 10 aamulla sain puhelun, että olenko kuka olen, ja mahdanko olla hukannut kenties ajokorttini, ja muutaman muunkin kortin, sekä pienen lompakon. Uskomatonta!

Olin ilmeisesti unohtanut lompakkoni auton katolle, ja se oli siellä pysynyt n. 60km matkan, kunnes tuli ensimmäinen mutka, johon ajetaan jonkunnäköisellä vauhdilla. Sieltä pientareelta oli tämä pelastava enkeli löytänyt lompakkoni yliajettuna, kaikki korttini ihan vettyneinä, mutta toimintakunnossa, jaksanut ottaa numeroni selville, ja ilmoittaa minulle.

Mikä vielä ihmeellisintä, ajomme ja aikataulumme menivät niin hyvin yhteen, että sain tavarani takaisin n. 45min päästä tuosta puhelusta.

Olen ollut nyt pari päivää hurjassa kiitollisuudenvelassa maailmalle ja ihmetellyt, miten onkin vielä hyviä ihmisiä olemassa, ja miten epätodennäköinen koko tuo skenaario onkaan:
1. Että lompakko pysyy 60km auton katolla
2. Että autot eivät aja pahemmin sen päältä
3. Että joku näkee kortit maassa
4. Että joku jaksaa kerätä ne sieltä
5. Että joku näkee vaivan saadakseen ne oikeisiin hoteisiin
ja 6. Että aikataulut menevät noinkin sujuvasti.

Voi raasua...

Ei minulla tainnut muuta asiaa, halusin vain jakaa hyvän tapahtuman elämässäni. Olen niin kiitollinen! Nyt voin ihan hyvillä mielin ainakin kesän loppuun hävitä kaikki korttipelit, saada kuraroiskeet lätäköistä päälleni, ja kolautella päätäni avoimiin kaapinoviin, sitten voisi olla tilit maailman kanssa tasan.

/R

Translation: I lost my favourite itty bitty attaché case style wallet during Midsommer, but some wonderful stranger found it and I got it back. Run over by a few cars yes, but all my important cards were safe and unharmed. So unlikely that I can't get my head around it.