8. kesäkuuta 2012

Ikkunashoppailua /R

(Kivaa huomata, että mieli alkaa etsiä jutunaiheita sen enempää pakottamatta. Esimerkiksi jos roikun koko päivän eri nettikaupoissa selaamassa ja kuolaamassa jos jonkinnäköistä rytkyä, tekee mieli tehdä siitä oikein pitkä postaus, ettei kaikki se aika ole ollut turhanpäiväistä notkuilua, vaan… No, ei ainakaan turhanpäiväistä notkuilua!)

Kollaasin kuvat cosin verkkokaupasta
Uusien vaatteiden osto ei tällä hetkellä tule taloudellisen tilanteen takia kysymykseen, mutta eipä sillä, tykkään muutenkin ostaa käytettyä. Vaakakupissa painaa uuden tavaran kiillon ja fiiliksen vastapuolella ekologisuus, kirppareiden hinta, ja helpommin muodostuva yksilöllinen tyyli.

Ideaalimaailmassakin, tilanteessa, jossa ei tarvitsisi punnita jokaista vaatetta ja suhteuttaa kaikkea ostamaansa kriittisesti kulutusyhteiskuntaan, henkilökohtaiseen talouteensa ja ympäristön sietokykyyn, ostaisin enemmän paikallisista pikkuliikkeistä, ja harvemmin. Karsisin vaatekaappiini ainoastaan laadukkaita helmiä, jotka kestäisivät lapsenlapsilleni, eivätkä koskaan menisi pois muodista. Hoitaisin vaatteitani asianmukaisesti, jotta ne kestäisivät kovassa käytössä.

Ruoankin pitää olla hyvännäköistä, laadukasta ja terveellistä. Ja huonekalujen pitää itsestäänselvästi kestää aikaa ja käyttöä. Vaatteita koskevat täysin samat vaatimukset. (Terveellisyys ehkä siinä mielessä, että tekstiilit käsitellään vaikka minkälaisilla homeenesto-, pehmennys-, ja ominaisuuksienparannuskemikaaleilla, ja se ei aina ole hyväksi herkälle iholle. Kannattaisikin aina ennen ensimmäistä käyttöä pestä uudet vaatteet. Itse en ikinä muista, mutta hipiäni ei otakaan kamalan helposti itseensä…)

Haluan tyylin, jossa tunnen oloni kotoisaksi ja hyvinpukeutuneeksi tilanteesta riippumatta. Vaatteita, joissa näytän niin hyvältä, kuin on minulle mahdollista, mistä kulmasta tahansa. Helposti muunneltavia ja yhdisteltäviä, kauniita vaatteita, joihin silmä ei väsy. Ja sitten kun löydän vaatekaapillisen sellaisia ihmeitä, haluan, että ne kestävät vähintään 30 vuotta oikealla huollolla hajoamatta ja hapertumatta. Onko se niin mahdoton ajatus tässä nykyisessä suunnitellun vanhenemisen ajassa?

Joka tapauksessa kyllästin aivojani selaamalla tuhottomasti kauniita vaatteita, etsien niitä täydellisiä farkkuja ja paitoja ja mekkoja ja housuja yms. Toivon, että selaaminen ja suosikkien mieleenpainaminen jää jonnekin takaraivoon kytemään, ja pystyn kirpputoreilla ja kaupoilla spottaamaan helpommin juuri ne vaatteet, joista sitten rakentuu unelmien vaatekaappini aikaakestävä sisältö.

/R

Translation: I'm always on the lookout for the perfect jeans, perfect shirt, perfect trousers, perfect dress, etc. No money though so I'm only daydreaming of my future all-staple-piece wardrobe, where everything fits and everything goes with everything else and I always have something to wear.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti