10. kesäkuuta 2012

Idolini: Michael Jackson /R

Ajattelin tehdä muutaman viikottaisen postauksen minulle tärkeistä julkisuuden henkilöistä.

Minulle idoli tarkoittaa juuri sitä, että henkilöön kiteytyy jollain tavalla joku ihailtava ja tärkeä ominaisuus, ja että haluaisin itsekin olla vastaavasti ihailtava ja tärkeä. Parasta ihailu on silloin, kun se inspiroi toimimaan itse samoin. Raastavinta vastaavasti silloin, kun elämästä uhkaa lähteä mielekkyys, kun ei koskaan voi olla yhtä hyvä. Onneksi suhtautuminen on ihailijan omalla vastuulla, ja siihen voi itse vaikuttaa, jahka pahin epätoivo väistyy. (Kokemusta on…)

Kuva Googlen haulla. Klikkaamalla pääsee lähteeseen.
Aloitan sarjan kirjoittamalla ensimmäisestä idolista, jonka muistan merkinneen minulle paljon, eli Michael Jacksonista. Pidin ala-asteella, toisella luokalla esitelmänkin Jacksonista, ja osasin vielä vuosia sen jälkeen ulkoa kaikki perheen vesojen nimet. Randyt, Titot ja LaToyat sun muut.

Kuuntelin intohimoisesti Dangerous-levyä, ja History-kokoelmaa, katsoin MTV:ltä ja VHS:ltä musiikkivideoita, luin Suosikista kaikki mahdolliset Jacksoniin liittyvät jutut, taisin myös nauhottaa Moonwalkerin videolle, kun se tuli kerran televisiosta. Huoneessani oli asiaankuuluva julkka, ja mielestäni Jackson oli kaunein ihminen, paras laulaja ja kekseliäin tanssija ikinä.

Fanitukseni on jatkunut tähän päivään saakka vaihtelevan intensiivisesti. Olin täysin murtunut kuullessani uutiset Jacksonin kuolemasta. Oli todella vaikeaa uskoa, ettei yksi suurimmista vaikutteistani ollut enää elossa. Sitten alkoi olla yhtä uskomatonta se, että on elänyt kuitenkin niinkin pitkään samassa maailmassa niin mielettömän ihmisen kanssa.

Taisin vähän kyyneltää katsoessani This Is It -dokumenttia Jacksonin viimeisistä päivistä. Kaikki langat olivat viimeiseksi aina hänen omassa kädessään, ja kaikki soitettiin ja tanssittiin aina piirulleen vision mukaan. Ikävämpi tyyppi voisi saada tuollaisesta todella ikävän työilmapiirin aikaan, mutta Jackson vaikutti niin lempeältä ja ammattimaiselta ja mukavalta, että täytyisi olla raivohullu idiootti, jos ei haluaisi tehdä juuri niinkuin pyydetään. Ja miten hyvä laulaja ja tanssija Jackson oli vielä viime päivinään!

Ihastus ei ole koskaan varsinaisesti kadonnut, vaikka mietteisiin mahtuu toisinaan muutakin. Sydämessäni tulee todennäköisesti aina olemaan paikka Michaelille.

/R

Translation: My first idol as a kid. And I guess my whole life through. What a guy! What a talent! I miss him.

EDIT: Tekstiin korjattu dokkarin nimi This Is It, oli mennyt Strokesin Is This It:in kanssa sekaisin...

5 kommenttia:

  1. Yksi kaveri oli/on ihan hirveä Jacko-fani, joten olen sitä intoilua seurannut hyvinkin läheltä :) Ja pakkohan kaveria on itsekin arvostaa, huikea lahjakkuus oli. Minulle ehkä sitten Nirvanan laulaja-kitaristi Kurt Cobain oli se suurin idoli, koska se mies inspiroi opettelemaan soittamaan kitaraa ja tekemään musiikkiakin itse. Niin sääli, miten nuorena sitten lähti.

    Ja teitä kyllä suurena fanina ihailen kovasti ja pidän tärkeänä, jos se ei ollut itsestään selvää :) Hirmu määrä hyviä fiiliksiä ja innostusta tullut musiikista, ja bändin jäsenetkin on ihania :D

    VastaaPoista
  2. Ja erittäin lahjakkaita ennen kaikkea. Mutta joo tämä on kyllä oikein hyvä aihe blogiin, mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä jos jaksaa lukea! :) Näitä on pari vielä tulossa, valkkasin ne tärkeimmät. Ja kiitos! /R

      Poista
  3. No hyvin jaksaa, kiitos vaan itsellenne. Michaelista tulikin mieleen yksi veikkaus, kuka voisi olla toinen noista parista muusta. Katsotaan sitten, osuinko oikeaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jännä kuulla sitten mitä veikkasit :) /R

      Poista